keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vapaapäiväilyä

Taas tuntuu kuin viime vapaapäivästä olisi ikuisuus vaikka työputkea taisi olla vain sen neljä päivää (edit: olihan niitä oikeasti enemmän). Nyt olen joka tapauksessa taas vapaalla ja nautin siitä kun voi taas tehdä juuri sitä mitä haluaa juuri silloin kun haluaa. Olen saanut jo aikaiseksi passin uusimisen, hankkinnut uuden siveelisen hameen Dubaita varten ja seuraavaksi olisi luvassa asukuvien napsimista pitkästä aikaa. Pitäisi vain päästä lähtemään taas liikkeelle ennen kuin taas on pilkkopimeää. Onneksi kohta ei enää ole tätä ongelmaa! Illemmalla suunnitelmissa parin ystävän näkemistä pitkästä aikaa luultavasti jonkin kuuman juoman ääressä. Ihanaa päästä taas jutustelemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Nyt kamppeet kasaan ja vahtamaan Gilly Hicksit johonkin vähän vähemmän rentoon asustukseen.

Vapaapäivän outfit: love sweet love sweater ja mahdollisimmat pehmoiset kotihusut, check!
Piparitalon purkaminen aloitettiin muutama päivä sitten kuusien kaatamisella.
Vaihtelen käyttämääni tuoksua päivittäin fiiliksen mukan. Nyt on selkeästi ollut Oh, Lola! viikko.
Eilinen iltapala ensimmäisten Under The Dome jaksojen kanssa. Odotin sarjalta ehkä vähän liikoja mutta eiköhän siihen silti olla kohta jo ihan koukussa;)
Osa joululahjoista. Kynttilä- ja rasvavarastot on taas täydennetty. Longchampin pieni pussukka suojaamaan tällä hetkellä kuulokkeita solmuilta ja lialta sekä ihan mahtava keksintö: laukkulamppu! Vasemman puoleseen pyöreään esineeseen siis syttyy valo kun sitä joko koskettaa tai heiluttaa. Tähän loppui avaimien tuskallinen etsiminen pimeän laukun pohjalta;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti