torstai 23. tammikuuta 2014

Perillä ollaan!

Eilinen lento tänne sujui harvinaisen mukavasti ja rennosti ylimääräisen tyhjän paikan ansiosta. Jo korkeuksista bongailtiin suurimmat nähtävyydet eli kuulemma avaruuteen asti näkyvät palmun muotoiset saaret ja Burj Khalifa (pilvien seasta pilkistävä maailman korkein rakennus). Perillä tutustuttiin ensin hotelliin ja huoneistoomme. Jep, huoneisto! Täältä löytyy makkarin lisäksi olohune, keittiö sekä kylppäri ja vessa. Hyvä tuuri kävi kun pieni halpishotellimme oli ylibuukattu ;)


Hotellin ympäristöön tutustuttin jalan ja yritettiin kartoittaa paikkaa ensin matkaoppaan suppeahkon kartan avulla. Onneksi ruokapöydässä tajuttiin, että Mapsia voi käyttää täälläkin ja saatiin sinisen välkkyvän molluskan avulla selville missä sitä oikein oltiinkaan! Sen yhden kerran jälkeen se ei tosin ole viitoittanut tietämme, vaan on pitänyt pärjäillä perinteisin keinoin paperikartalla. Mutta hyvin se meni metropysäkkien avulla suunnistaen ;)



Käveltiin pitkä lenkki ympäri Bur Dubaita (Dubain vanhempi kaupunginosa) ja jalkatreeni hoitui siinä samalla. Tosi hyvä sijainti on kyllä hotellilla. Kävelemällä pääsee meren ja joen rantaan asti, ostoskaduille ja -keskuksiin sekä joen laidassa kulkevalle rantakadulle sekä paikallisten myyjien turistiansoihin (basaareihin).



Basaareita lukuunottamatta täällä saakin olla rauhassa. Kukaan ei tule tyrkyttämään mitään, ei edes ravintoloilla tai baareilla ole täällä sisäänheittäjiä (yksi poikkeus tosin osui kohdalle ja lopulta päädyttiinkin juuri kyseiselle terassille syömään kanaleipäset, heh). Ja ah miten ihanaa onkaan kävellä sisältä ulos vielä iltamyöhäänkin ilman, että lämpötila oven toisella puolella laskee ollenkaan.



Nyt on aamupala syöty ja seuraavaksi luvassa metrolippujen hankinta ja suuntaaminen kohti uudempaa keskustaa pilvenpiirtäjineen ja hiekkarantoineen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti