En ole kuvaillut vain omaksi ilokseni kuukausiin ja sitten valitsen päivän jolloin tuulee niin kovaa, että tärähtämättömän kuvan ottaminen tuntuu vaikeammalta kuin juoksuhiekassa vaeltaminen painot jaloisssa. Tuuli työntää niin kovaa, että meinaan jatkuvasti lennähtää johonkin suuntaan tai vähintään kädet huojahtelevat tuulen mukana minne sattuu - vaikka kuinka yritän nojata milloin mihinkin ja puristaa kameraa kaikin tuulta vastaan tappelemisesta ylijäämin voimin. Tasapainoiluhaasteen lisäksi huikeeta vauhtia ylitse pyyhältävät pilvet vaihtelevat valaistusta noin kymmenen sekuntin välein, joka luonnollisesti hiukan vaikeuttaa kuvan valottamista. Eikä yhtään helpota tuo tuuli senkään suhteen, että superherkät silmäthän vuotavat kilpaa Niagaran putousten kanssa (ja voittavat kirkkaasti), joka sekä näkemisen että oman toiminnan vaikeuttamisen lisäksi saa myös vastaantulijat katsomaan hiukan kummallisesti säälin ja ihmetyksen sekaisin ilmein. Näyttävästi ja haasteet voittaen palasin siis takaisin kuvaamisen ja bloggailun pariin.
