tiistai 21. tammikuuta 2014

Päivä kuvina


Tänään oli taas yksi näistä aamuista kun raskaamman ruuan (jopa paahtoleipä kuuluu tähän sarjaan) alas saaminen tuntuu miltei mahdottomalta. Onneksi hedelmät maistuvat aina ja tuovat hyvän ja raikkaan olon. Aamupalan ja parin postauksen valmistelun jälkeen suuntasin salille vikaa kertaa ennen huomenna koittavaa lähtöä. Kunnon selkärääkki ja päälle rentouttava sauna. Jalkojen kanssa otin vähän rennommin. Haluanhan säilyttää kävelykunnon huomiseen!;)



Siinä on kyllä kengät, joiden kuvaaminen aiheuttaa joka kerta harmaita hiuksia. Värejä on ihan mahdotonta saada oikeiksi. Kuvan tumman siniset osat ovat todellisuudessa kirkkaan turkoosit ja kengän pääväri taas kirkkaaseen koralliin taittuva pinkki, ei oranssi. En tiedä onko vika kamerassa vai kuvaajassa mutta joka kerta raivostuttaa yhtä paljon nähdä Nikeni aivan väärän värisinä. Kyseinen ongelma on myös saman värisen neuleeni kanssa, joka itse asiassa on lähdössä reissuunkin mukaan. Saa nähdä mitä paita sanoo asukuvien ottamisesta, onnistuisikohan?



Auringon laskun aikaan ajelin parin kuvauspysähdyksen kautta käsivarret tutisten ja vatsa kurnien kotiin. Pitäisi varmaan oikeasti alkaa harkitsmaan jotain proteiinipitoista salilla mukanapidettäväksi. Siinä kun helposti vierähtää tuntikin treenin jälkeen ennen kuin pääsen ruokapöytään asti. Varsinkin jos on kamera mukana, heh..


Ja loppuilta onkin sitten mennyt yllätys,yllätys pakkausten parissa. Eilen hoidin jo käytännössä kaiken alta pois, jottei mitään tärkeää vain jäisi vikalle päivälle (hyvä minä!). Tänään olenkin lähinnä vain viimeistellyt ja järjestellyt. Nyt vain laukut kiinni ja unta palloon, jotta huomenna jaksaa nauttia 100%! Seuraavaksi kirjoittelenkin siis Dubaista käsin!;) Ainiin ja tulipa matkaan vielä yksi pikku muutoskin näin viimetippaan. Hotelli nimittäin vaihtui! Onneksi kuitenkin parempaan päin vain, saapa nähdä mihin sitä oikein päädytään haha!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti