Päiväni alkoi hitaasti kietoutumalla aamutakkiin, leikkelemällä vielä hiukan liian raa'an persimonin pieniksi siivuiksi, räpsimällä muutamat kuvat kun valoa vielä riitti ja asettumalla koneen ääreen paahtoleipä kädessä. Tässä olisi ollut ainekset oikein hyvän päivän aloittamiseen. Olisi. Miten pari kirjainta voikin pilata kokonaisen lauseen. Kokonaisen aamun. Mahdollisesi jopa kokonaisen päivän.
Jos päivä alkaa tajuamalla hukanneensa itse väkertämänsä yhtenä päivänä käytetyn rannekorunsa, ei se vain voi olla täydellinen. Tai edes lähellä sitä. Magneettilukko ei ilmeisesti ollut se paras valinta vaikka se kuinka kaunis ja kätevä olikin. Toivottavasti edes korun löytäjä ilahtuu ja osaa pitää siitä parempaa huolta kuin allekirjoittanut. Voisinhan tietty hankkia uudet helmet, paremman lukon ja näperrellä kokonaan uuden mutta ei se vain tuntuisi samalta. Kaikki se kiinnityskohtiin nähty vaiva, jotta korusta tuli täydellinen. Juuri se oikea koko ja malli. No, onneksi onnistuin säilömään jotain edes kuvallisessa muodossa.
Yksi asia eilisessä kuitenkin lohduttaa näin hädän hetkellä. Löysin vihdoin paikan, josta saa hyvin lähelle aitoja ranskalaisia hipovia macaroneja ja hintalaatusuhdekin kohdallaan (8kpl/11,50e)! Tämä kauan kaivattu, viihtyisä ja vielä oikein hyvin nimettykin leipomo (Petris Chocolate Room) löytyi Hesarin mainoksen ansiosta osoitteesta Tehtaankatu 14. Eilinen ei varmastikaan jää viimeiseksi vierailukerraksi;) Suruuni nautiskelinkin vielä eilisiltaisen passionin, vadelman ja mustikan päälle piparin makuisen yksilön. Kyllä se kummasti lohdutti vaikka huolimattomuuteni vieläkin harmittaa.
Viimeiset auringonsäteet vielä kurkkivat talojen takaa. Saapa nähdä ehdinkö ulos vielä ennen pimeää. Taitaa mennä todella tiukille. Ei ihan lempparivuodenaikani kun kolmelta iltapäivällä alkaa jo tuntua myöhäiseltä illalta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti