tiistai 31. joulukuuta 2013

2013

Alunperin ajattelin antaa menneen vuoden olla rauhassa ja aloittaa 2014 historiaa sörkkimättä. Tällainen kun kuitenkin sattui eteen en voinut enää vastustaa. Olisihan ollut suorastaan epäkohteliasta olla vastaamatta haasteeseen. Eli aloitetaanpa sitten ja toivotaan tämän herättelevän niitä hyviä muistoja menneisyydestä;)

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
- En kovin läheisiä mutta muutaman uuden kyllä. Tuttaviksi tai kavereiksi ehkä lähinnä kutsuisin. Ystävä kun itselleni lähinnä tarkoittaa sellaista todellista sydänystävää. Kaveri on sitten vähän rennompi käsite;) Tosin eräästä viime vuoden kaverista on kyllä kasvanut juurikin ystävä. Joten voisin kyllä sanoa saaneeni uuden ystävän
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
- Ensimmäisenä ja eniten elämääni vaikuttavana asiana tulee mieleen bloggaaminen ja ensimmäisen blogini aloittaminen. En koskaan olisi arvannut että maaliskuun 2013 kokeilu olisi edelleen pystyssä ja täysissä voimissaan.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- Ihan koko komean vuoden;)
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Enpä ylläty itsekään, että ensimmäisenä mieleen tulee kesä ja ulkomaanmatkat. Löhöily Sisilian auringon alla upeiden maisemien kera ei katoa verkkokalvoltani. Eikä myöskään fiilis ja maisema jotka koin lentäessäni kotiin poikaystävän luo Ranskan ja Tukholman yhdistäneen reissun päätteeksi. Olin kaikesta niin onnellinen. Ystävistä ja poikaystävästä siihen, että ensimmäistä kertaa koneen laskeutumisen aikana huomasin punaisista valoista muodostuvan lentokoneen kaukana edessä päin.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- Tuskin olen kun en yhtäkään riitaa muista. Ja parempi näin. Kuten alussa mainitsin, pysytään niissä hyvissä muistoissa:)
6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
- Vahvemmaksi ja rohkeammaksi varmasti. Samaan pyrin tulevinakin vuosina. Ehkä vielä joku vuosi voin sano päässeni siihen pisteeseen, johon ennen tähtäsin.
7. Oletko lihonnut?
- Huomattavasti en ainakaan. Numeroita kun en seuraa, on hiukan hankala sanoa. Mutta väliäkö tuolla?

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- Enpä ole saanut! Hah mikä kysymys
9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- Vieläkään en ole uskaltanut siihen pisteeseen. Pelkkä ajatus kun tuntuu hiukan turhan(todellakin turhalta) ahdistavalta.
10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Vieläkin ovat pysyneet vain haaveina ja suunnitelmina molemmat



TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Tuttavuus.. Loppumattomista naurukohtauksista(aivan väärillä hetkillä) päätellen eräs työpäiviä piristävä tuttavuus nyt ainakin tulee mieleen.
2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Eip, pelkkä ajatus tuntuu kovin ristiriitaiselta..
3. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei ihan läheisimmästä päästä mutta valitettavasti silti vastaan kyllä.
4. Missä maissa kävit?
- Ranskassa ja Ruotsissa molemmissa pariinkin otteeseen, Virossa, Tanskassa ja Italiassa



5. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
- Yhteisen matkan toisen(ei aivan yhtä innostuneen) puoliskoni kanssa toiselle puolelle maailmaa.
6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
- Aika tarkkoja vaaditaan.. Hmm. Tätä täytyykin oikeasti miettiä. Ainahan ne tietyt samat säilyvät mutta yhtä nimenomaan 2013 vuoteen linkittynyttä en kyllä osaa erotella.
7. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Saavutus. Koen kyllä aika suurena saavutuksena sen, että olen saanut tämän blogielämän kulkemaan niin hyvin käsi kädessä omani kanssa.



8. …ja suurin epäonnistuminen?
- Nyt kun ei heti tule mieleen, en tahdo tämän pidemmäksi aikaa jäädä mietiskelemäänkään.
9. Kärsitkö vammoista?
- Mitä nyt jotain minimaaliasia silloin tällöin. En onneksi suuremmista.
10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Vastaus löytyykin jo lähihistoriasta. Kauan haluttu ja harkittu. Esittelyä tulossa piakkoin.



11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Varmasti monen mutta Petrihän se mua on parhaiten kestänyt;)
12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Varmasti monen. Itseni mukaan lukien.
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Ruoka ja itseni hemmottelu varmasti, vuokraan sun muihin kun ei vielä rahaa kulu.
14. Mistä innostuit eniten?
- Matkustaminen ja matkojen suunnittelu, kesä ja shortsit, hyvä seura ja illanistujaiset, oman blogin pitäminen ja muiden lukeminen. Siinä nyt muutamia.

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Tarkkaanhan en muista mutta arvioisin mielentilani aika samaksi.
16. Lihavampi vai laihempi?
- Kuten aiemmin jo mainitsin, silmin nähtävää eroa ei taida olla. Minä kun en ole sitä helpoiten lihovaa sorttia.
17. Rikkaampi vai köyhempi?
- Kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta rikkaampi. On se säästäminen ihmeellinen asia;)
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Ystävien kanssa oloa.
19. …entä vähemmän?
- Turhaa stressaamista ja huonoa olo.



20. Miten aiot viettää uudenvuoden?
-Hyvällä kaveriporukalla raketteja ihastellen ja nesteitä nauttien;)
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Asioiden aloittaminen ajoissa ja olisin varmasti ottanut itseäni niskasta kiinni jo useamman kerran.
22. Rakastuitko vuonna 2013?
- En uudestaan mutta jatkuvasti jos niin nyt voi sanoa:)
23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Yksi hyvin hyvin monen illan juttu;)
24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Tästä listasta tulee pitkä! Terranova, 24, Weeds, Lie to me, The Killing, Homeland . . .
25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- Paria asiakasta haha. On se palveluala ihanaa välillä.



26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Ikävää myöntää mutta en tainnut lukea yhtäkään kirjaa koko vuonna..
27. …entä musiikillinen löytö?
- Monia bändejä ja biisejä mutta ekana nyt tulee mieleen uusista varmaan eniten kuunneltu Ellie Goulding
28. Mitä halusit ja sait?
- Paljon ihania hetkiä ja muistoja, matkustelua, parisuhteen jatkuvan, ystävien säilyvän, laadukkaan laukun..;)
39. Mitä halusit, muttet saanut?
- Karkumatkaa pakkaselta Aasiaan
30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Ekana mieleen tulevat Nälkäpeli, Elysium ja When you see me mutta paljon muitakin löytyisi jos jaksaisin muistella
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Ostin itselleni MK lompakon ja juhlistin ystävien kanssa
32. Ketä kaipasit?
- Ystäviä
33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- Eniten Petri. Olisin varmasti jo menetetty tapaus ilman tätä maailman ihaninta, ymmärtäväisimpää ja kärsivällisintä poikaystävää:)




 “Tomorrow is the first blank page of a 365 page book. Write a good one”.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti