maanantai 13. tammikuuta 2014

Herkuttelusta


Eilisaamu lähti käyntiin lettujen paistamisella ja herkuttelulla. Tosin itse paistaminen ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin piece of cake kuin ajattelin vaan muutama harjoituslettu päätyi jonnekkin aivan muualle kuin kameran eteen. Siinä olikin (illalla naposteltujen Toffifeiden lisäksi heh) päivän herkuttelukiintiö täynnä. Syön ns. luonnollisesti melko terveellisesti, joten yleensä minun ei pahemmin tarvitse rajoittaa tai miettiä syömisiäni. Usein valitsen vapaaehtoisesti paljon mielummin esim. cashewpähkinät ja hedelmät sipsien tai irtareiden tilalle. Jo muutaman ylimääräisen karkin tai muuten lisääntyneen herkuttelun seurauksena kun kroppa pistää äkkiä jarrut pohjaan. Huono olo iskee aika nopeasti sen ylimääräisen pullan tai kakkupalan jälkeen.


Toinen rajoittava tekijä on varsinkin karkin aiheuttama vihlominen. Itsekin olen usein ihmetellyt miten puhtaan sokeripalan imeskely (paheeni, myönnän haha) ei aiheuta mitään ongelmaa mutta jo yksi suklaapala tai nallekarkki voi saada naamani vääntäytymään rusinaksi. Tämä epäterveellisyysherkkyys johtuu kuulemani mukaan kehon totuttamisesta puhtaalle ja terveelliselle ruualle. Liika sokeri on keholle shokki, johon se reagoi huonolla ololla. Jos siis sieltä ruudun takaa löytyy joku, jonka uudenvuodenlupauslistalle kuuluu herkuttelun vähentäminen niin kerrasta poikki vaan. Kroppa hoitaakin sitten jatkossa itse loput;) Tosin kaikkienhan meidän kehot toimivat hiukan erilailla eikä tämä kikka varmastikaan toimi jokaisella.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Furla


Vihdoin koitti tämä päivä. Kauan kaivattu päivä. Päivä. Ilman. Vesisadetta. Joka luonnollisesti tarkoitti myös sitä, että uutuuttaan ja kauneuttaan hohtava Furlani pääsi ulkoilemaan. Olen kuolannut tätä laukkua siitä lähtien kun näin sen ekaa kertaa viime kesänä Pariisin lentokentällä. Ja nyt se on mun.

 
 
Juuri tämän kokoinen laukku valikoimastani uupui. Kaikki tarpeellinen, kamera mukaanlukien, mahtuu sisään mutta laukku on silti helposti käsivarrella kulkeva ja siro. Tarpeen tullen ja käsiä enemmän tarvittaessa saa laukun myös pitkän irroitettavan hihnansa ansiosta roikkumaan olallekin. Ulkonäkökin on täydellinen: klassinen, hienostunut ja aikaa kestävä mutta silti persoonallinen eikä ihan joka kadulla vastaan tuleva. Taskuja ja lokeroita riittää niin puhelimelle, avaimille kuin muillekin pienille tavaroille, kuten joka päivä mukana kulkevalle huulirasvalle, jota ilman en voi elää.
 
 

Vielä päivällä kahden aikaan kuului Helsingin katumaisemaan asfalttia ja vihreitä ruohotupsuja. Hiukan erinäköistä on nyt kun kaunis, valkoinen ja vihdoin sitä valoa tuova lumipeite on peittänyt maan. Alkaa näyttää jo vähän enemmän tammikuulta. Hiuksetkin pääsivät vaihtelun vuoksi matalalle sotkuisenrennolle nutturalle. Kivaa kokeilla välillä jotain muuta kuin perus ponnaria;)

 
takki Mango
farkut Miss Sixty
nahkahanskat H&M
kengät Moa
Laukku Furla


perjantai 10. tammikuuta 2014

Kun on jotain, mitä odottaa

 

Enpä ole ennen odottanut 7 päivän työputkea näin innolla. Tosin syynä ei ehkä kuitenkaan ole itse työn antama ilo vaan pikemminkin tieto siitä, että näiden päivien jälkeen koittaa loma. Kahden viikon loma ja Dubain reissu. Ja miten innoissani siitä olenkaan! (Kuten ehkä viimeaikaisista postauksistani voi päätellä..) 


Viikkoni alkoi (jep, mulla perjantai aloittaa viikon, hah) aamuvuorolla, jonka jälkeen ajattelin suunnata taas salille. Eilinen treeni nimittäin jäi vähän lyhyeksi ja helpoksi kun luultavasti vähäisen energiansaannin (vain mysliä ja smoothieta aamupalana) ja matalan verensokerin takia jo alkulämmittelyn jälkeen alkoi silmissä sumenemaan ja olo heikentymään. Saleilun jälkeinen sushilounas tuli siis täysin tarpeeseen;)


Oikeutin myös itselleni Bok Bokista löytämäni -50% hintaisen täydellisen Dubaihin soveltuvan paidan, joka varmasti pääsee kuvattavaksikin kunhan elohopea ensin nousee sinne +20 asteeseen;) Mutta nyt kyllä palaan säästöbudjettiini ja jätän shoppailun sekä muut ylellisyydet 12 päivän päähän!


torstai 9. tammikuuta 2014

090114 outfit


Vuoden 2014 ekat asukuvat neutraalin harmaan, valkoisen ja sinisen yhdistelmällä sekä ripauksella kultaa. Uskomatonta, että vielä tammikuussa taustalla hohtaa vihreä ruoho eikä kuvaustilanteen +3℃ edes pahemmin tarvinnut palella. No, taitaa tulla muutos tähän kun parin päivän päähän on luvattu vihdoin sitä vuodenaikaan kuuluvaa pakkasta ja lunta.






LUX

Eilen illalla kahden rakkaan ystävän kanssa hengailun jälkeen lähdettiin viimetipassa Petrin kanssa kiertämään Helsingin valotapahtumaa Luxia. Ehdittiin kävellä se noin puoleenväliin ennen kuin kello löi kymmenen ja valot sammutettiin. Kaunista ja kekseliästä kuten edellisinäkin vuosina ja ihanaa välillä vain kävellä ympäriinsä. Yleensä kun tähän aikaan vuodesta ja tällaisilla säillä tulee pysyteltyä vähän liikaa sisätiloissa. Pitäisi useammin yrittää suhtautua säähän positiivisemmin ja vain lähteä ulos, ei se pieni tihkusade oikeastaan edes haitannut.










keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vapaapäiväilyä

Taas tuntuu kuin viime vapaapäivästä olisi ikuisuus vaikka työputkea taisi olla vain sen neljä päivää (edit: olihan niitä oikeasti enemmän). Nyt olen joka tapauksessa taas vapaalla ja nautin siitä kun voi taas tehdä juuri sitä mitä haluaa juuri silloin kun haluaa. Olen saanut jo aikaiseksi passin uusimisen, hankkinnut uuden siveelisen hameen Dubaita varten ja seuraavaksi olisi luvassa asukuvien napsimista pitkästä aikaa. Pitäisi vain päästä lähtemään taas liikkeelle ennen kuin taas on pilkkopimeää. Onneksi kohta ei enää ole tätä ongelmaa! Illemmalla suunnitelmissa parin ystävän näkemistä pitkästä aikaa luultavasti jonkin kuuman juoman ääressä. Ihanaa päästä taas jutustelemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Nyt kamppeet kasaan ja vahtamaan Gilly Hicksit johonkin vähän vähemmän rentoon asustukseen.

Vapaapäivän outfit: love sweet love sweater ja mahdollisimmat pehmoiset kotihusut, check!
Piparitalon purkaminen aloitettiin muutama päivä sitten kuusien kaatamisella.
Vaihtelen käyttämääni tuoksua päivittäin fiiliksen mukan. Nyt on selkeästi ollut Oh, Lola! viikko.
Eilinen iltapala ensimmäisten Under The Dome jaksojen kanssa. Odotin sarjalta ehkä vähän liikoja mutta eiköhän siihen silti olla kohta jo ihan koukussa;)
Osa joululahjoista. Kynttilä- ja rasvavarastot on taas täydennetty. Longchampin pieni pussukka suojaamaan tällä hetkellä kuulokkeita solmuilta ja lialta sekä ihan mahtava keksintö: laukkulamppu! Vasemman puoleseen pyöreään esineeseen siis syttyy valo kun sitä joko koskettaa tai heiluttaa. Tähän loppui avaimien tuskallinen etsiminen pimeän laukun pohjalta;)


tiistai 7. tammikuuta 2014

Past week

Pimeät ja sateiset säät ovat hiukan hankaloittaneet tätä blogielämääni. Postausidealista on pitkä mutta toteutus uupuu. Huomenna onneksi luvassa parin päivän vapaat, joten toivon todella säiden parantuvan ja kameran pääsevän taas käyttöön. Toistaiseksi siis kuvia vain IPhonen kätköistä. Kuluneena viikkona olen. . .


Juhlinut vaihtuvaa vuotta. Edellisen vuoden viimeisten hetkien viettäminen aloitettiinkin viinin, herkullisen ruuan ja jälkkäridrinkkien parissa. 


Inspiroitunut hiuksista. Pitkästä aikaa alkaa olla omillakin taas niin paljon pituutta, etta innostuin muistelemaan mm. miten se kalanruotoletti taas taiteiltiinkaan.


Suunnitellut parin viikon päästä koittavaa kauan odotettua reissua Euroopan ulkopuolelle täysin uuteen maahan ja kaupunkiin. Kohta nähdään kesä, palmut ja valkoiset hiekkarannat!


Viettänyt aikaa töissä muunmuassa tämän karvakaverin kanssa sekä seikkaillut Helsingin pimeillä ja märillä kaduilla. Eipä uskoisi tammikuuksi.


Viettänyt tämän ystäväisen kanssa aikaa sekä töissä että vapaa-ajalla. Pari iltaa sitten istuskeltiin, juteltiin ja vietettiin iltaa Vapianossa hyvän ruuan parissa.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Outfitplans

 
Pitkiä helmoja, läpikuultamattomia kankaita, olkapäät ja polvet peittoon. Siinä vähän haastetta pukeutumiseen parin viikon päähän. Vaaleana ja kyseisessä maassa varmasti jo valmiiksi huomiotaherättävän näköisenä ei kyllä ole syytä uhmata paikallista pukeutumiskulttuuria. Kevyempi ja paljastavampi pukeutuminen saa siis jäädä rannalle. Nyt pitäisikin kaivella kesävaatteet läpi ja etsiskellä tähän muottiin sopivia vaatekappaleita. Mutta eipä huolta vaikka ihan kaikkea ei kaapista valmiiksi löytyisi. Onhan Dubain ostosmahdollisuudet tunnetusti aika kattavat;)

lauantai 4. tammikuuta 2014

Big plans

Tämä ilta sekä töissä että kotona on täyttynyt haaveista, jännityksestä sekä innostuksesta. Monta mutkaa on suoristettu ja muutama hermosolu menetetty mutta nyt on suunnitelmat selvillä. ME LÄHDETÄÄN DUBAIHIN!


Pari suunnitteluviikkoa aikaa reissuun, josta olen haaveillut niin pitkään. Täysin uusi maa, kaupunki, kulttuuri ja koko maanosa. Paratiisirantoja, turkoosi vesi ja valkoista hiekkaa. Korkeita ja mahtavia rakennuksia jollaisia en olen koskaan nähnyt. Koko ilta(yö) on hurahtanut kaakaokuppi kädessä tietoa ja faktoja metsästämällä ja kuvia googlettamalla enkä taida vieläkään käsittää, että sen näköinen paikka on todella olemassa. Ja minä olen kohta siellä. Eivätkö nuo toinen toistaan erikoisemmat ja hohtavammat rakennukset olekaan tietokoneanimoituja Avataren tai jonkun muun tulevaisuusleffan tapahtumapaikkoja?


Kaiken fiilistelyn ja hypetyksen lisäksi pitäisi ennen reissua vielä uusia passi ja käydä metsästämässä hellesäille soveltuva maksihame, päivittää aurinkorasvavalikoima ja varmistaa, että kaapista löytyy ehjät aurinkolasit. Ah miten rakastankaan tätä suunnittelua ja odottamista! Ja vielä enemmän tietty itse matkustamista!;)


Kuvat: weheartit

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

New Year 2014


Vuoteen 2014 (jo pelkkä kirjottaminen tuntuu kummalliselta!) siirtyminen sujui oikein mukavasti vanhojen ystävien ja uudempien tuttavuuksien seurassa. Aloitettiin juhlistaminen Petrin kanssa fiinillä illallisella viineineen ja jälkkäridrinkkeineen. Sieltä siirryttiin viettämään samalla sekä uuttavuotta että ystävän 20v juhlia ja jatkettiin vielä vuodenvaihteen jälkeen toisaalle. Hyvällä fiiliksellä ja hyvässä seurassa alkoi vuosi 2014 siis! Alkuillasta oli tarkoitus käydä räpsimässä ihan kunnon asukuvatkin mutta ystävälle lahjaa metsästäessä koko juttu unohtui ihan kokonaan. Otettiin sitten vain pari nopeaa juuri ennen juhlimaan lähtöä. Näkyyhän tuo asuni siinäkin vaikka itse kuva ei olekaan kovin kummoinen. Paljetteja ja kultaa uuteenvuoteen kuuluvaan tyyliin rakettien kanssa kilpaa hohtaen;)