Pitkän tauon jälkeen kirjoittelen taas. Istun Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä ja odotan jatkolentoa kohti Montpellieriä. Aurinko paistaa valtavista lattiasta kattoon kohoavista ikkunoista, ihmiset kuhisevat ympäriinsä, vastapäätäni istuva mies poraa katseellaan reikää otsaani, suuren tilan täyttää puheensorina, epämääräinen kitaran rämpytys ja ympärillä kaikuvat kuulutukset, joista yritän napata mahdollisimman monta tuttua sanaa. Viimeisimmästä ymmärsin sanan Barcelona. Aamupala croissantin ja suurimmman koskaan nähneeni macaronin onnistuin kuitenkin ilmeisesti ihan ymmärrettävästi tilaamaan takaltelevalla ja hajoamispisteeseen ruostuneella ranskallani. Vaikemmaksi menee siinä vaiheessa kun barista kysyy jotain, jonka merkityksen voin vain päätellä ja arvata ja lopulta vastata: non, c'est bon comme ca!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti