lauantai 7. syyskuuta 2013

Up from sunrise



Eliseen päivää mahtui kyllä vaikka mitä. Tulee aika tehokas olo kun on hereillä aamuviidestä iltakymmeneen (no joo..ehkä vähän myöhempäänkin..aina se ilta venyy). Töiden jälkeen oli pakko käydä kodin kautta vähän keräilemässä voimia. Meinasin jopa jäädä sängylle makoilemaan loppupäiväksi mutta onneksi sain otettua itseäni niskasta kiinni ja lähetettyä ulos. Aurinkoisen sään kunniaksi nappasin pyörän kellarista ja lähdin kohti keskustaa. Pyöriskelin siellä jonkin aikaa ja käväisin Annankadulla (kylläpäs olenkin viihtynyt sillä viimeaikoina..) pienessä ihanassa liikkeessä jossa olen asioinut kerran ennenkin. Kotiin viemisiksi lähti pieni ruskea paperipussi, jonka sisältöä en ainakaan vielä ehtinyt kuvata - ehkä myöhemmin;)




Keskustasta suuntasin takaisin kotiin ja sieltä oli tarkoitus jatkaa matkaa Petrin ja pyörien kanssa pidemmälle lenkille mutta voimat hyytyivät jo muutaman kilsan jälkeen ja jäätiin rannalle istuskelemaan (makoilemaan) ja kuvailemaan (viskomaan kiviä..). Ehkä se parisenkymmentä kilsaa riitti yhdelle päivälle:) Illalla päivään mahtui vielä kaverin luona hengailua, matkakuvien katselua, kuulumisien päivittelyä ja syöpöttelyä.






Ja lopuksi vielä pienimuotoista asukuvaa. Aika rennolla fiiliksellä liikkeellä. Jalassa taas vaihteeksi Primarkin loaferit, jotka alkavat kohta olemaan ihan puhkikäytetyt. Koskaan ennen en ole omistanut näin mukavia kenkiä! Mustat Carlingsin farkut paritin Vilan läpikuultavan turkoosin topin ja blogikirpparilta löydetyn neuleen kanssa. Lisämausteena pari korua kaulaan ja ranteeseen, huivi hiuksia piristämään, laukku olalle ja vielä lasit nenälle suojaamaan silmiä auringolta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti