perjantai 13. syyskuuta 2013

Paris pics

Pitihän tämä arvata... Vihdoin kun olisi mahdollisuus nukkua myöhään, olen tietty taas aamuvuoroihin tottuneena pirteänä pystyssä jo ennen kahdeksaa. Tosin Suomessahan kello taitaa olla jo yhdeksän. Mutta hyvin sujui siis matka tänne etelään ja Pariisissakin oli ihanaa tällä kertaa vain rauhassa kävellä ja kierrellä ympäriinsä. Toisin kuin viime kerralla kun viiletin portilta toiselle enkä pahemmin kerinnyt ympärilleni katsella. Hyvin ehti siis tällä kertaa herkuttelemaan macaronseilla, kuolaamaan Furlan laukkuja, pysähdellä kuvaamaan ja käväisemään ulkonakin (onneksi ei Pariisi ollut lopullinen määränpää, oli nimittäin todella ankea ja viileä ilma!). Täksi päiväksi on kuulemma luvattu 27 astetta, joten suunnitelmana olisi suunnata rannalle, jei! Lisää juttua ja kuvia varmasti tulossa myöhemmin (varsinkin jos jatkan tätä aamuvirkkuila...).









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti