lauantai 8. kesäkuuta 2013

Talviturkki heitetty!

Ihanan fresh olo! Hiuksissa tuoksuu hoitoaine ja merivesi ja iholla aurinkorasva. Voisiko enää kesäisemmäksi mennä? Aloitin päivän lähtemällä aamupalan jälkeen poikaystävän ja kaverin kanssa rannalle. Tuuli oli aluksi melkeinpä kylmä mutta tottuihan siihenkin pikkuhiljaa ja lopulta oli ihan lämmin. Ensin ehdotus uimaan menemisestä tuntui kamalalta mutta kun veteen oli pakko juosta (pitihän se talviturkki kuitenkin jo heittää) ei sieltä enää olisi halunnut nousta viileään tuuleen. Pakko oli kuitenkin palata pyyhkeille kuivattelemaan sillä töihinkin oli valitettavasti ehdittävä. Ihan eivät bikinit ehtineet kuivua ja täällä sitä nyt sitten istutaan märissä vaatteissa. Mutta no, kesä kuivaa minkä kastelee, aikanaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti