perjantai 13. kesäkuuta 2014

Matkakuume vähintään 40 C°


Kaksi viikkoa, 14 päivää, hyvin monta tuntia, viisi työpäivää, kaksi viikonloppua, yksi tuplapalkkapäivä, viisi vapaapäivää ja viisi palkallista lomapäivää siihen, että Lahikaisia kuulutetaan astumaan koneeseen kohti Italiaa. 


Olen ennenkin tainnut kirjoitella tavastani aloittaa matkaa edeltävät suunnitelmat ja listaukset jo, no sanotaan hyvissä ajoin (viimeistään kuukautta ennen on ekat pakkauslistat valmiina) ennen itse matkaa. Kynä käteen ja ajatukset kauas palmujen alle aurinkotuoliin. Minkä kertoimisia ja merkkisiä aurinkorasvoja tällä kertaa? Miten moneen paitaan tämä alaosa sopii? Kuinka monet kengät on liikaa? 


Varsinkin näiden jo pari päivää jatkuneiden sateiden armoilla ja toisten aurinkoisia Instakuvia altaan reunalta selaillessa matkakuume on kasvanut aika kovaksi. Olen henkisesti jo niin valmis kesälomaan, että olkapäät alkavat punottamaan jo pelkästä ajatuksesta auringosta. Eikä näiden viimekesäisten kuvien selailu ainakaan viilennä oloa yhtään. Tuollaisia maisemia tuijottelee kyllä mielellään taas pari viikkoa! Ja enhän toki sitä italialaista jätskiäkään pistä yhtään pahakseni...


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Sick nest


Satunnaisia yhä jatkuvia yskimiskohtauksia (jotka jostain ärsyttävän psykologisesta syystä iskevät joka kerta kun luen tuon sanan uudestaan) ja sitä faktaa, että peilikuva alkaa todella huolestuttavaa tahtia muistuttamaan esteettisyydentajunsa kadottanutta (mistä asti samat vaatteet yli 2vrk on ollut ok?), lukuunottamatta sairaspäivät ovat sujuneet mukavasti sohvalle linnouttautuneena. Ja sitä huomioon ottamatta, että edellinen lause (kyllä, käytän sanaa lause vaikka päässäni kaikuukin kaukainen muisto äidinkielenopettajani äänestä: virke, se on virke!) olisi kirjotuksissa vetänyt alleen aaaika pitkän punaisen viivan. Onneksi ei olla siellä nyt. 


Viikon vapaiden muuttuminen melkein kahden viikon sairaslomaksikaan ei oikeastaan haittaa yhtään. Sade ja harmaus pitävät huolen siitä ettei ulos vahingossakaan tee mieli lähteä. Huomattavasti paremmalta valinnalta tuntuu sohva ja rasiallinen mansikoita. Ja kuntokin kiittää. Joo ei se toinen kunto kylläkään.. Salilla käyty viimeksi ties kuinka monta viikkoa sitten ja juoksuvaatteetkin ovat saaneet olla ihan rauhassa kaapissa. Yhden kauppareissun verran pääsin kuluttamaan Nikejen pohjia ja silloinkin pyörrytti. 


Vaikka pakko myöntää, että sohvan pehmeydestä ja laiskottelun vapaudesta huolimatta olen ihan iloinen torstaina koittavasta hetkellisestä paluusta arkeen ja töihin. Tässähän tulee ihan höperöksi näiden seinien sisällä kun suihkussakaan ei ole pakko käydä yhtä usein kuin ulkomaailmassa normaaliin tahtii vierailevan etikettiin kuuluisi. Toivottavasti tuo sääkin tosta paranee samaan tahtiin oman oloni kanssa. Sepä vasta olisikin täydellistä. 



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

060614 outfit


Tällaiselta näytti asuni perjantaina kun viiletin ympäriinsä ja kävin mm. kampaajalla, josta kirjoittelinkin jo aikaisemmin. Maailman mukavin maksihame ja vihdoin perille saapunut River Islandin crop top, jonka matkalla kotiin asti olikin mutka jos toinenkin. Nyt se on kuitenkin minun ja niin täydellinen helteisiin kesäpäiviin. Kuvistakin tuli mielestäni erityisen onnistuneita, niin kesäisiä, valoisia ja jotenkin raikkaita. Voisin kuvitella kuvauspaikan sopivan jopa hääkuville. Enkä tiennytkään Helsingistä löytyvän näin upeita rakennuksia. Se kesässä juuri onkin ihanaa kun voi vain päättömästi haahuilla ympäri kaupunkia ja löytää mitä kauneimpia paikkoja.








maxi skirt Stradivarius / crop top River Island

lauantai 7. kesäkuuta 2014

XOXO

Jokainen varmasti tietää sen fiiliksen kun tekisi vaan mieli hautautua peiton alle koko päiväksi ja jääkaapille käveleminen on hurjinta mitä saa itsensä tekemään. Tänään on sellainen päivä. Saattaa johtua uupumisesta monen päivän ympäriinsä juoksemisen jälkeen tai saattaa johtua flunssasta, josta en vieläkään ole päässyt eroon (josta pääsemmekin takaisin siihen ympäriinsä juoksemiseen, krhm). Joku voisi olla sitä mieltä, ettei käveleminen keskustasta kotiin yhden jälkeen yöllä ole paras idea monen tunnin yskimisen ja lähes äänensä menettämisen jälkeen mutta no, mitäpä muuta voin sanoa, on kesä. 


Tänään olenkin siis hautautunut sinne lakanoiden väliin ja tyytynyt nauttimaan satunnaisesta auringonpaisteesta ikkunan läpi. Niin, ja syventyneenä taas siihen hiukan liiankin mukaansatempaavaan Upper East Siden ja Brooklynin väliseen elämään. Niin syventyneenä, että oma elämä ja Gossip Girlin tähdittämä elämä meinaavat välillä soluttautua yhteen, mennä sekaisin. Oliko mulla nyt todellisuudessa hyvä vai huono fiilis..? Pään (ja sen, olenko sittenkin yskinyt aivoni pihalle) selvittäminen ruokalautasen kanssa parvekkeella raittiissa ilmassa voisi tehdä hyvää. 


Hairtalk


Jokaisen päivän pitäisi alkaa kuten eilinen. Auringonpaistetta ja lintujen laulua jo heti aamusta ja suoraan hiukset nopealle ponnarille vedettynä kampaajan käsittelyyn. Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteeen. Jep, kaksi vuotta olen antanut hiuksieni vain olla ja latvat alkoivat tosiaankin jo näyttääkin siltä. Väriä pidän edelleen yllä vain auringonvalon avulla ja tämän hetkiseen sävyyn en juurikaan voisi olla tyytyväisempi. Muutama sentti latvoista ja freesit kiharat saivat kuitenkin koko pään tuntumaan ihan uudelta.

Sen lisäksi, että päivä alkoi yleisesti mahtavalla (ja Stockan kellon alta hätääntyneen näköisen Tuomas Kyrön bongaamisesta myös huvittuneella) fiiliksellä ja päähieronnalla, sattui ratikka ajoittamaan saapumisensa täydellisesti yhtäaikaa omani kanssa ja parkkisakot jäämään saamatta muutamien sekuntien ansiosta. Mitä olisin enää voinut pyytää? Seteleitä leijailevan taivaalta ja omaa limusiinia??





perjantai 6. kesäkuuta 2014

050614 outfit



Sinistä, valkoista ja kultaista - päästä vapaisiin. Päivällä nappasin olalle vielä valkoisen kultaisilla niiteillä somistetun clutchinikin. Hauskaa leikitellä väreillä välillä ihan kunnolla. Enää puuttui silmien sinisyyttä korostavat piilarit, hah. Paidan sain muuten sekä kuvassa näkyvänä sinisenä että valkoisena ja khakinvihreänä Heidiltä. Kätevää olla paikalla kun kaverit siivoavat kaappejaan;)






shirt Zara / shorts Bik Bok / sandals + top rings River Island / bracelet Snö

torstai 5. kesäkuuta 2014

040614 outfit


Aaah miten rakastankaan näitä kesäsäitä kun koko päivän tarkenee shortseissa ja illemmalla riittää kun heittää bleiserin tai neuleen päälle. Rannan tuntumassa tosin kannattaisi auringonlaskun aikaan jo lisätä kangasta jalkojenkin ympärille kun hyttyset heräilevät piiloistaan (note to self).. Nyt löytyy nimittäin purema jos toinenkin. Pääsin vihdoin ottamaan käyttöön alunperin jo Tallinnasta löytämäni mutta myöhemmin ihan kotiovelle asti tilaamani River Islandin ihanan erikoiset shortsit. Niiden ympärille vielä mustavalkoista ja ripaus ruusukultaa Monica Vinaderin rannekorun ja pienten sirojen sormuksien muodossa.





blazer Zara / shorts River Island / top Kappahl / shades Stockmann / loafers & Other Stories

Summervibes


Kaikki, mitä täydelliseen kesäpäivään tarvitaan: helle, monen ihanan ystävän näkemistä, Teatterin salaatit, kuulumisien vaihtamista Espan ihmisvilinässä, yllä pilkahtavaan appelsiiniin liittyvä hämmentävä ja huvittava kahvilatarina,  marjoja Postin portailla, jalat rakoilla uusista kengistä, kaksi pakettia laastareita laukussa, syreenien tuoksua, sushia terassilla, ekat hyttysenpuremat, lonkkarilla rullailua, pitkä kävely ja lämmin kesäilta, paljon naurua ja syvällisiä keskusteluja, parhaita ystäviä ja parhaita hetkiä.








sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäkuun ensimmäinen

Viimeisen viikon kurjaakin kurjempien säiden (well hello talvitakit, hanskat ja kumisaappaat..), aamuvuorojen ja aina yhtä ihanasti yllättävän kurkkukivun uuvuttamana olen kärsinyt harvinaisen pahasta energiavajeesta.  Töitä on ollut useana päivänä pelkässä hereillä pysymisessä jo niin paljon, että kaikki blogista ja Instasta urheiluun, ystäviin ja niinkin arkisiin juttuihin kuin ruuanlaittoon ja asujen miettimiseen on jäänyt vähemmälle tai jopa kokonaan pois. Sen sijaan olen pitkästä aikaa upottanut itseni GG:n maailmaan ja keskelle Upper East Sidea. 


Tuleva viikko näyttää tosin onneksi jo paremmalta vapaapäivineen, kohoavine lämpötiloineen ja Hesarin punaisine sääsivuineen. Paluu takaisin maanpinnalle ja kotikaupunkiin Helsinkiin siis luvassa. Palautuminen alkoikin tänään varsin herkullisissa merkeissä kun omistin koko loppupäivän keittiössä häärimiselle lipstikkakeiton (hyvä kun en työntänyt päätäni kattilaan, niin hyväää) ja raparperimarenkipiirakan parissa. Ah, heaven.



May Challenge


Sitouduin siis koko toukokuuksi kuvaamaan kuvan päivässä näistä valmiista aiheista inspiroituneena. Pakko tosin myöntää, etten ensimmäistä postausta kirjoittaessani uskonut suorittavani tehtävää näin omistautuneesti ja onnistuneesti loppuun asti. Muutaman kuvan julkaisin päivän tai pari myöhässä mutta muuten sanoisin läpäisseeni haasteen ihan kunnialla;) Kuvistakin tuli lopulta paljon parempia kuin mitä osasin aluksi odottaa. Pidin projektista jopa niinkin paljon, että saatan hyvinkin toteuttaa sen vielä jokin toinenkin kuukausi uudella listalla. Omiksi lemppareiksi taisivat nousta 2,8,12,20,23, ja 26. Mistäs siellä ruudun toisella puolella pidettiin eniten?