keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Dancing on roses


Ruudun takaa löytyy tällä hetkellä hyvin iloinen ja onnellinen tyttö! Vaikka kukapa Italiassa nyt voisi olla muuta kuin onnellinen? Mutta nyt onnen aiheita on kerralla vielä niin poikkeuksellisen monta. Kaikkien niiden pienten lomailonaiheiden lisäksi monta suurta unelmaa on käymässä toteen ihan pian. En voisi olla enemmän innoissani! Tuleva muutos tulee kyllä varmasti näkymään bloginkin puolella erään tietyn aihepiirin postauksien lisääntymisenä;)






maanantai 7. heinäkuuta 2014

Yellow & Orange


Hetkeksi jo uskaltauduin istahtamaan koneen ääreen pilvien täyttäessä taivaan. Montaa riviä en kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa ennen kuin aurinko taas palasi pilvien takaa ja lause piti jättää kesken. Millään kun en haluaisi menettää yhtään hetkeä auringossa. Nyt tunnen oloni kuitenkin tämän päivän osalta tarpeeksi paahtuneeksi, joten maltoin istahtaa kone sylissä terassin sohvalle varjoon. Seuraavaksi olisikin luvassa vaatteiden vaihto bikineistä johonkin hiukan kaupunkisoveliaampaan ja vatsakin alkaa olla sitä mieltä, että aamiaisesta on jo liian kauan.

Toivottavasti Suomeenkin taas kuulemani mukaan palanneet helteet ovat jatkuneet eikä siellä kärsitä sateista ja syksyisestä säästä kuten vielä viime viikolla. Vaikka täytynee myöntää, että pientä tervettä vahingoniloa kyllä koin ensimmäisinä päivinä täällä helteessä;)



M o m e n t s



Kaikki täällä on niin kaunista. Kuvan voisi ottaa jokaisesta kadusta ja kujasta, jokaisesta maailman suloisimmasta kissasta ja jokaisesta parvekkeelta roikkuvasta kukasta. Kaikki on niin kaunista, että siihen melkein turtuu. Ei tiedä mistä sitä kirjoittaisi. Hetkessä juuri se hetki on kaunis ja siitä voisi kirjoittaa monta sivua mutta sitten tulee uusi hetki, josta voisi kirjoittaa vähintään yhtä paljon. Hetkistä ja muistikuvista on niin vaikea valita niitä kauneimpia kun valokuvat taas säilyvät nätissä järjestyksessä ja täysin samanlaisina kuin kuvaushetkellä. Tyydyn siis mielummin puhumaan kuvien kautta. Varsinkin tähän vuorokaudenaikaan. Kas näin. 









perjantai 4. heinäkuuta 2014

040714 outfit


Lomaan ja kesään kuuluu erottamattomana osana rento nuttura joka pitää hiukset poissa häiritsemästä, kasa koruja ranteessa, vain pari sipaisua puuteria meikiksi ja asujen muuttuminen astetta rennommiksi ja mahdollisimman helpoiksi ja mukaviksi. Varsinkin kun kiipeää paahtavimmalla helteelä auringon porottaessa jyrkkiä mäkiä ylös alas osaa arvostaa ohuita, viileitä ja tuulenvireessä hulmuavia materiaaleja.


torstai 3. heinäkuuta 2014

By the pool


Päivä on vierähtänyt altaalla helteestä nauttien. Ei yhtäkään pilveä taivaalla. Iltapäivällä oikean käteni alkaessa hohtaa uhkaavasti punaista päätin kuitenkin siirtyä varjoon ja perustaa pienen toimiston terassille. Ihan mukava paikka käydä kuvia läpi samalla kun tuijottelee maisemia järvelle ja suihkii kosteuttavaa aloevera lotionia tulipunaiselle kädelle. Paloihan se sitten ja aika pahasti paloikin. Onneksi muu kroppa sentään sai ihan kivan päivetyksen ilman punaista hohtoa. Onko mitään mukavampaa ja petollisempaa kuin maata uimapatjalla ja antaa veden viilentää kuumuudelta. 



Kuvia on kertynyt kameraan ihan hirveä määrä ja pikkuhiljaa ne ovat tännekin matkalla, jos vain malttaisi viettää vähän enemmän aikaa koneella. Aurinko, lämpö ja taas superhitaaksi taantunut kone vain eivät ole suurin motivaatio bloggaamiselle vaikka materiaalia ja inspiraatiota  kuinka paljon olisikin;)



Julkaise, kone kiinni ja nauttimaan päivän viimeisistä auringonsäteistä ja vihdoin illallisajan koittamisesta. Suunnataan alas järven rannalle todella sympaattiseen ja kauniiseen pieneen ravintolaan, joka voisi hyvin toimia jonkun romanttisen leffan kulissina. Täällä tulee väkisinkin venytettyä ruokailua sinne auringonlaskuun kun ravintolat avaavat ovensa pitkän siestan jälkeen vasta näihin aikoihin ja paikalliset naurahtavat ja katsovat kieroon jos joku viideltä yrittää tilata syötävää.


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Here we are!


Laskeuduttiin tosiaan aamulla Rooman Fiumincinon kentälle ja vastassa oli jo kymmenen jälkeen paahtava helle. Aah tätä on kyllä kaivannut parin viikon sateiden jälkeen;) Ensimmäinen päivä meni lähinnä taloksi asettuessa ja hellyyttävään lähikylään tutustuessa, jonka vanhojen talojen parvekkeet rönsyilevät kukkasista ja puhtaista pyykeistä, penkit ovat valloittaneet kylän sedät ja kadut taas ympäriinsä maleksivat kissat. Ihanan idyllistä ja kaunista jokapuolella, juuri sitä klassista Italiaa. Naapureiksi on paljastunut lauma kello kaulassa kalkattavia lampaita ja ikkunan alla kimmeltää turkoosi allas sekä kauempana sininen järvi. Tästä on hyvä jatkaa huomenna.










perjantai 27. kesäkuuta 2014

260614 outfit


Vikatkin pakkaukset on nyt hoidettu ja seuraavana onkin ohjelmassa pikaisten yöunien jälkeen taksilla hurauttaminen Helsinki-Vantaalle ja sieltä kohti Italian helteitä. Ennusteissa on luvattu noin 30 asteen puolelle kipuavia lämpötiloja ja aurinkoa, aaah. Seuraavaksi postailenkin sitten palmujen alta jos ja kun toivottavasti lupaukset nettiyhteydestä toteutuvat.




dress Tally Weijl / jacket Vila / bag h&m

Birthday Dinner


Yllätin eilen poikaystävän viemällä tämän parin päivän päästä koittavien synttäreiden kunniaksi illalliselle Töölönrantaan. Ruoka oli superherkullista ja varsinkin etu- ja jälkiruokien syömistä olisin halunnut venyttää vaikka kuinka pitkäksi aikaa, naam. Koska torstai-ilta ilmeisesti ei ole se yleinen syödään ulkona aika, saatiin olla rauhassa ja melkein koko ravintola sekä henkilökunta oli vain meidän käytössä. Ei varmaan tarvitsisi erikseen sanoa, että palvelu oli todella hyvää, nopeaa ja henkilökohtaista. Töölönranta on kyllä yksi niistä lempiravintoloistani, jotka eivät petä koskaan: ihanan rento mutta hienostunut tunnelma, se hyvä palvelu ja makuhermoja hemmottelevat ruuat. Ihana onnistunut ilta kokonaisuudessaan ja itse synttärisankarikin taisi viihtyä aika hyvin;)








torstai 26. kesäkuuta 2014

260614 outfit


Rennomman puoleisia ilman meikkiä ja hiukset sotkunutturalla asukuvia pitkästä aikaa. Hiukan erilaisen prosessin loputuloksena tosin kuin yleensä. Kavereina nimittäin itselaukasin ja kivirappuset vakiokuvaajan ollessa varattuna muualla (mikä nyt muka voisi olla tärkeämpää kuin kameran takana seisominen ja vaatetukseni ikuistaminen?). No, ihan yllättävän kivuttomasti sujui näinkin vaikka kuvat meinasivatkin välillä vihjata pari murto-osasekuntia liian hitaaseen juoksuun ja heikohkoon tasapainoon kameran edessä heiluessani. Joskohan vihdoin myöntäisin, että sille kaukolaukaisimelle todella voisi olla tarvetta. Hulluksi vielä leimataan kun juoksen tuolla viiden metrin väliä edestakaisin kuin mikäkin nilkkarikkoinen gaselli. 

Nyt palaan takaisin lattialla lojuvien vaatteiden ja rasvapurkkien pariin ja alan vihdoin täyttämään matkalaukkua. Alle kaksi vuorokautta enää neuleiden ja huivien vaihtamiseen shortseihin ja crop toppeihin!




cardigan Vero Moda / pants Lindex / loafers & Other Stories / scarf Soaked in Luxury